Barolo, tuo viinien kuningas ja kuninkaitten viini. Näitä oli tarjolla tiistaina 7.11.2017 Barolo & Friends-tapahtumassa Vanhalla ylioppilastalolla. Tapahtuma oli toista kertaa Suomessa ja viime vuonna tapahtuma oli niin mahtava, että olihan sinne taas mentävä. Esillä oli yli 20 tuottajan viinejä ja muutamia ruokatuotteita Piemonten alueelta Roiniset oy:n esittelemänä. Hinta-laatu-suhde tapahtumassa on loistava. 15 eurolla saat käydä tapaamassa yli 20 tuottajaa, kuulla heidän viinintekofilosofiastaan ja maistaa tuotantoa. Jokaisella tuottajalla oli 3-10 viiniä maistettavana. Mies on enemmän innostunut viineistä, joten annamme kynän hänelle viiniarvioita varten.
Saavuimme paikalle pian ammattilaisosuuden loputtua. Olisimme kaivanneet listaa tuottajista ja ehkä karttaa tai edes numeroituja pöytiä, jotta olisimme nopeammin löytäneet mielenkiintoiset pullotteet.
Jossetta Saffirio
Ensimmäisenä suunnistimme jo aiemmin tutuksi tulleelle Jossetta Saffirion tiskille. Olimme käyneet Saffiriolla Piemonten viinimatkallamme 2014, joten tästä oli tuttu ja turvallinen aloittaa. Toki sekin hieman vaikutti, että tiski oli juuri ohikulkiessamme tyhjä maistelijoista. Jossetta Saffirion viinitila sijaitsee Monforte d’Albassa Castelletto mäellä. Viinitarhoja on vain viisi hehtaaria ja ne ovat lähes kaikki Nebbioloa. Tuotanto on noin 40 000 litraa vuosittain. Vanhin tarha on istutettu 1948 Ernesto Saffirion toimesta ja 1999 hänen tyttärentyttärensä Sara Vezza otti tilan haltuun äidiltään Jossettalta. Viinien etiketeissä seikkailevat tontut, joista Ernesto kertoi tarinoita tyttärelleen. Etikettien maalaukset ovat Jossetta Saffirion taiteilemia.
Mies:
Jossetta Saffirio, vanha tuttu, sai kunnian aloittaa vierailumme valkoisella (joita tapahtumassa ei juurikaan ollut, niiden jäätyä Saksaan jumiin) Rossese BIancolla. Näin vannoutuneelle punaviinimiehelle, Rossese Biancot on totutusti miellyttäviä valkkarikokemuksia, eikä tämä ollut poikkeus. Tähän väliin Saffirion kupliva Nebbiolo, joka ei pettänyt tälläkään kertaa. Erittäin hyvä ja kesäinen kupliva rose. Seuraavana makusteltiin Saffirion Barbera ja ”perus” Barolo, joista kumpikaan ei tässä vaiheessa loistanut erinomaisuudellaan. Perus ok 8+. Viimeiseksi lasiin kaadettiin Barolo Persiera 2013, joka palautti muistiin, miksi Jossetta Saffirion viinit ovat jääneet mieleen. Nuoresta iästä huolimatta, jo tässä kohtaa viini oli hyvin moniulotteinen ja jotenkin se, että Saffirio kyspsyttää viininsä betonitankeissa erottui. Erittäinomainen tuote, joka tuskin vanhetessaan muuttuu ainakaan huonommaksi.
Malvirà
Seuraavana suunnistimme Malvirán pöydän ääreen. Viinipiru olikin jo aiemmin suositellut heidän Roeroaan Facebookissa ja olihan sitä siis maistettava. Emme olleet aiemmin kuulleetkaan Roerosta, joten oli mielenkiintoista kuulla lisää tästä uudehkosta alueesta. Roero sijaitsee “toispuol jokke” Alban pohjoispuolella.
Malvirán viinitilan toiminta on aloitettu 1950-luvulla ja tänäpäivänä talon, sekä 42 hehtaaria viinitarhoja, ovat ottaneet hoitoonsa perustajan, Giuseppe Damonten pojat Massimo ja Roberto. Heidän vaimonsa pitävä tilalla agriturismoa, Villa Tiboldia, joka on 13 huoneinen luksushotelli sekä ravintola. www.villatiboldi.it
Mies:
Malvirà oli meille uusi tuttavuus. Ensimmäisenä vuorossa oli Barbera d’Alba S.Michele 2005, joka yllätti todella positiivisesti. Jo hieman ikääntyneenä, viini oli hyvin auki ja todella tyypillinen alueen vahva viini. Kaikkien meidän harmiksi, tarha josta viini tuli, oli vuokrattu kirkolta ja kirkko keksi maa-alueelle muka paremman tarkoituksen 2007. Näin ollen viimeinen vuosikerta oli 2007, mutta herra paljasti suunnitelmat tuottaa vastaavanlainen tuote, joskin hieman tuoreemaalta tarhalta ihan näinä vuosina. Jäämme odottamaan sormet ristissä. Päälle vielä tuottajan Roero ja Barolo, jotka molemmat olivat kelpoa tavaraa. Suoritutuksella pääsi seuraavan reissun tilavierailuiden listalle helposti. Kaikin puolin positiivinen ylläri!
Nyt yritimme suunnata Sukuloille päin, mutta siellä oli kovasti jonoa. Teimme siis kaarroksen Bricco Maiolicalle ja Silvia Castanerolle.
Mies:
Bricco Maiolican viinit eivät jääneet sen kummemmin mieleen. Kaikissa oli voimakas ja hassu nenä, sekä Barbera oli jotenkin extra marjaisa. Tuoreemmat ”loppupään arvokkaammat” viinit oli kaikki todella kiinni, joten niistä on tosi paha sanoa mitään. Toisaalta mielenkiintoinen nenä herätti mielenkiinnon ja joutunee hankkimaan jonkun jo kypsyneen tuotoksen maisteluun. Sitä odotellessa.
Mies:
Silvia Castanerolle päädyttiin jokseenkin sen takia, että tapahtuman pöydistä puuttui valkoiset ja heiltä sitä löytyi. Siitä siis heti kärkeen Puciunin 100% Cortese, joka oli todella raikas ja helppo viini. Toi melkein mieleen Rieslingit helppoudellaan. Tästä hieman mitään sanomattomien väliviinien kautta tuottajan viimeiseen viiniin, Barbera Superioreen. Alun punaisten mitään sanomattomuuden jälkeen tämä yllätti positiivisesti ollessaan erittäin kelpo ja täyteläinen, jota voisin kuvitella juovani tyytyväisenä.
Azienda Agricola Sukula
Sukulan tila on varmasti yksi kuuluisimpia Suomessa, onhan Riikan mies Jyrki Sukula, julkkiskokki. Nyt kuitenkin puhutaan Riikasta ja Riikan viineistä. Riikka onkin syy, miksi tämä tapahtuma yleensäkään on Suomessa. Kiitos Riikka!
Azienda Agricola Sukula on pieni 2006 perustettu perhetila Serralunga d’Albassa. Maata tilalla on vain 5 hehtaaria, joista viinitarhoja on kaksi hehtaaria, joten jokainen köynnös ja rypäle saa henkilökohtaista huolenpitoa. Tila tuottaa 4500 pulloa vuodessa Baroloa ja Barberaa. Pienestä tuotannosta huolimatta (vai siitä johtuen?) Sukulan viinit ovat silti viinikilpailuiden kärkikahinoissa. Sukulankin tilalla vierailimme 2014, joten nyt maisteltiin viinien uudempia vuosikertoja.
Mies:
Sukulasta minulla on ollut hieman ristiriitaiset tunteet, alkutaipaleen hyvien suoritusta jälkeen. Rohkeasti Barberan kimppuun, jonka aikaisemmat vuosikerrat ovat olleet makuuni karvaita pettymyksiä. Pienen jännityksen jälkeen, sain syyn hymyillä uuden vuosikerran ollessa hyvä. Täysin uutena tuttavuutena oli Sukulan Langhe Nebbiolo, joka aikasempien Barbera kokemuksieni takia jännitti. Turhaan, sillä viini oli varsin hyvä. Viiniä markkinoidaan toistaiseksi vielä Langhe Nebbiolona, mutta muuttuu muutaman vuoden kuluttua köynnösten vanhetessa Baroloksi. Sukulan Baroloiden kanssa mielipiteeni on ollut kaksijakoinen. Alkupään tuotteet 2009 asti olivat erittäin hyviä, mutta nuoremmat pieniä pettymyksiä. Ainakin tuoreeltaan maistettuna. 2012 Barolo palautti mieleen aikaisemman 2009 vuosikerran, joka antoi lupauksen odottaa jotain todella hyvää. Tämän vuotinen line-up palautti luoton Sukuloiden viineihin ja vahvistaa ajatusta, ettei kyseessä ole one hit wonder.
Tässä vaiheessa alkoi jo suu kuivumaan siihen malliin, että kaikkia pöytiä ei millään jaksaisi kiertää läpi, olihan osa jo tuttuja viime vuoden tapahtumastakin. Toiselta käytävältä mies bongasi miehen, joka kuulemma näytti ”viinitohtorilta”. Siispä Giacomo Vicon tiskille.
Giacomo Vico
Giacomo Vicon viinikellarit ovat jostain 1800-luvun loppupuolelta, arviolta 1890, joskaan virallisia dokumentteja ei ole säilynyt tähän päivään. Vuonna 1952 Giacomo kuoli ja kuten tuohon aikaan tavallista oli, hänen poikansa Dario sulki tilan työskennelläkseen täysipäiväisesti autoteollisuudessa. Darion poika Corrado päätti kuitenkin 70-luvulla muuttaa vaimonsa Anitan kanssa takaisin tilalle ja vuonna 1992 Anita alkoi jälleen tuottaa viiniä yhden poikansa, Alessandron kanssa isoisoisänsä Giacomon nimellä.
Mies:
Kemian tai fysiikan tohtorin näköinen mies veti puoleensa ulkoisella habituksellaan, joka paljastui pelkäksi silmälumeeksi kyseessä ollessa erittäin humoristinen herrasmies. Giacomo Vico oli meille täysin uusi tuttavuus. Herra kuvaili edustamiaan viinejä sanalla ”drinkable”, tarkoittaen ettei heidän viinejä ole tehty voittamaan kisoja tai saamaan opasmainintoja, vaan yksinkertaisesti juotavaksi. Itse todella vahvojen viinien ystävänä tämä tietysti jännitti. Maistoimme koko rivin, eikä miehen mainospuhe ollut tuulesta temmattu. Viinit oli helppoja juotavia, ei suinkaan huonoja. Nainen piti kovasti. Kuvailisin viinejä ”yleisviineiksi”, jotka sopivat oikeastaan minkä tahansa kanssa. Hyvää ystäväämme ja viinimiestä, tohtori Sykeröä lainaten: ”Hyvä dokailuviini!”
Lopuksi vielä testasimme Travaglini Gattinaran viinit. Gattinnaran alue löytyy Piemonten pohjoisosista.
Travaglini on perustettu 1920-luvulla ja omistajat ovat nyt jo neljännessä polvessa. Viinitarhoja on 44 hehtaaria ja pääasiallisena rypäleenä on Nebbiolo, tai Spanna, kuten paikalliset sen tuntevat. Köynnökset ovat 6-45-vuotiaita.
Travaglinin huomattavin piirre on sen erikoisen muotoinen pullo. Pullo on suunniteltu jo vuonna 1958 ja sen malli on ollut alunperin vieläkin “pulleampi”. Ennen pullon kaulaa olevan pullistuman oli alunperin tarkoitus kaapata viinin seassa oleva sakka, jolloin viinin voisi kaataa suoraan pullosta lasiin, ilman dekantterin käyttöä. Nykyään viinin valmistus on kehittyneempää ja sakkaa ei pullosta enää niin paljoa läydy, joten pullon muotokin on solakampi. Halvin pullohan löytyy myös Alkosta, joten se olikin jo aiemmin tuttu. Siirryimme siis suoraan seuraavaan viiniin.
Mies:
Kaikki maistettuna yksi sana: ohi.
Tapahtumasta jäi käteen positiivinen fiilis ja sieltä löytyi hyviä uusia tuttavuuksia. Barbaresco tarjonta oli todella huono ja niitä jäi hieman kaipaamaan. Sama valkkareiden kanssa, mitkä olivat jumittuneet Saksaan eivätkä kerenneet paikalle. Vain ne muutama, jotka olivat tuoneet omissa matkatavaroissaan valkoisia, kykenivät niitä maistattamaan.
Keittiön kiemuroita 