Miehen metsästysharrastus johtaa välillä siihen, että pakastimesta vaan yksinkertaisesti loppuu tila. Onneksi vanhemmilla on isompi pakastin ja olenkin sieltä ominut meille yhden laatikon varalle. Tästä epämääräisten lihojen laatikosta kaivoin tällä kertaa sorsan. Tarkasta lajista ei ollut varmuutta, sillä vakuumipussiin ei ollut eksynyt tietoja. Lienee vakuumoitu jo mökillä…
Pienen googlailun jälkeen alkoi visio syntyä ja tällä kertaa sorsa lensi pataan punaviinin ja juuresten kanssa.
Sorsapataa kahdelle
1 sorsa
Voita
1 iso sipuli
3 pientä porkkanaa
Kourallinen sieniä (itse käytin kantarelleja pakkasesta)
2dl riistalientä (fondista)
2dl punaviiniä
Suolaa ja pippuria
Ruskista sorsa runsaassa voissa. Laita seuraavana pataan kasvikset ja sienet. Kun ne ovat saaneet vähän väriä, lisää viini ja riistaliemi. Ripauta päälle vielä suolaa ja pippuria. Kansi päälle ja sorsa saa kylpeä rauhassa noin 40 minuuttia.
Kun sorsa on valmis ja liha alkaa irtoamaan koipiluista, nosta se pois padasta ja kieräytä folioon noin viideksi minuutiksi ennen leikkaamista.
Leikkaa sorsa paloiksi ja tarjoa lisäkkeenä esim padassa hautuneita juureksia, ginikastiketta, hunajaisia lanttukuutioita ja höyrytettyä parsakaalia. (Kastikkeen resepti kuvan jälkeen.)
Pataan jääneen liemen siivilöin talteen pakkaseen. Sorsan ja punaviinin herkullinen yhdistelmä saa maustaa joskus jonkin toisen aterian kastikkeen.
Ginikastike sorsalle
1rkl voita
1rkl jauhoja
2dl riistalientä
2dl kermaa
1rkl pihlajanmarjahyytelöä
1,5rkl giniä
Suolaa ja pippuria
Ruskista jauhot voissa. Lisää liemi ja kerma. Anna kuplia hetki ja lisää sitten hyytelö ja gini. Mausta pippurilla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Hunajaiset lanttukuutiot
2kpl lanttuja
1rkl hunajaa
75g voita
Suolaa ja pippuria
Kuutioi lantut 1cm kuutioiksi. Paista lanttuja kuumalla pannulla voissa kunnes saavat vähän väriä. Lisää hunaja ja hauduttele hiljakseen kunnes pehmeitä ja kypsiä kultaisia herkkupaloja.
Miehen viinisuositus: Puolitäyteläinen punainen esim. Barbera, Bordeaux tms. Tällä kertaa avattiin Pelisseron Dolcetto d’Alba “Munfrina”