Kesärullat

Kesärullat ovat täydellistä ruokaa kuumaan kesäpäivään. Viileän raikkaita kevyitä sormisyötäviä, joissa tuoreet kesän uudet kasvikset saavat loistaa.

Perinteisiä täytteitä ovat tässä käytettyjen lisäksi esimerkiksi possu sekä salaatti, mutta rullien sisään voi kääräistä lähes mitä tahansa; lohta, tofua, juureksia, siemeniä, pähkinöitä, hedelmiä tai marjoja. Kokeile rohkeasti ja katso vaikka ideoita kesärullia myyvien ravintoloden ruokalistalta!

kesärulla riisipaperi katkarapu riisi nuudeli kalakastike maapähkinä kastike dippi

Vietnamilaiset kesärullat

jättikatkarapuja (kypsiä ja kuorittuja)
avokado
kevätsipulia
porkkanaa
kurkkua
ituja
yrttejä (korianteri, thaibasilika, aasian minttu)
ohuita riisinuudeleita
seesamöljyä
riisipaperiarkkeja

Tee ensin kastikkeet, jotta maut niissä ehtivät tasoittua.
Valmistele sitten muut ainekset. Kaiken tulee olla valmista ja viileää kun alat kasaamaan rullia.

Jos katkaravut ovat todella jättejä, voit puolittaa ne pitkittäin. Pilko kaikki kasvikset noin 10cm pitkiksi tulitikkumaisiksi suikaleiksi. Keitä nuudelit ohjeen mukaan, jäähdytä kylmässä vedessä ja sekoita niihin hieman seesamöljyä, jotta ne eivät tartu toisiinsa.

Riisipaperiarkit kostutetaan joko vesiastiassa tai kahden märän pyyhkeen välissä niin, että ne pehmenevät. Arkin ei tarvitse olla täysin löysä kun alat täyttämään sitä. Se kyllä vettyy edelleen täyttämisen aikana. Laita täytteitä arkin reunaan ja lähde rullaamaan niitä arkin sisälle. Ensimmäisen kierroksen jälkeen käännä reunat keskelle ja rullaa sitten loppuun.

Valmiit rullat ovat tahmeita, joten älä anna niiden koskettaa toisiaan tai ne jämähtävät yhteen. Jos säilytät rullia, laita niiden päälle kostea pyyhe. Rullien kokoaminen on myös yhteistä tekemistä ruokapöydässä, jolloin kukin saa laittaa rullansa sisälle juuri sitä mitä itse haluaa. Tarjoa rullat yhdessä maapähkinä- ja kalakastikedippien kanssa. Reseptit alla.

kesärulla riisipaperi katkarapu riisi nuudeli kalakastike maapähkinä kastike dippi

Maapähkinädippi

1dl maapähkinävoita
1dl vettä
2rkl hoisin-kastiketta
0,5 limen mehu
1 valkosipulinkynsi
(soijaa)

Raasta tai murskaa valkosipulinkynsi hienoksi. Sekoita kaikki aineet. Lisää tarvittaessa vettä, jotta saat sopivan koostumuksen (eli vähän kuin kermaviilidippi).  Maista ja jos dippi vaatii suolaa, lisää loraus soijaa.

Kalakastikedippi

3rkl sokeria
0,5 dl vettä
1,5 limen mehu
1 valkosipulinkynsi
1 chili
(riisiviinietikkaa)

Pilko chili hienoksi ja raasta/murskaa valkosipuli. Sekoita kaikki aineet ja maista.  Lisää tarvittaessa chiliä saadaksesi lisää tulisuutta tai etikkaa lisätäksesi happamuutta. 

kesärulla riisipaperi katkarapu riisi nuudeli kalakastike maapähkinä kastike dippi