Chim chiminey, chim chiminey, chim chim cheree! Aina kun teen chimichurria, tuo Maija Poppasen laulu alkaa soimaan päässäni…
Chimichurri on Argentiinasta kotoisin oleva monikäyttöinen kastike, jota käytetään niin marinointiin, lihan päälle grillatessa siveltävänä kuin tuoreena suoraan pihvin päälle lusikoitavanakin. Kastike sopii lähes kaiken grillattavan kanssa; lihan, kanan, kalan kuin vihannestenkin kanssa. Pelkästään tänä keväänä chimichurria on syöty meillä naudan, villisian, broilerin ja parsan kera.
Kastiketta voi myös muokata omaan makuun sopivaksi. Monesti kastikkeeseen käytetään lisäksi silputtua korianteria ja tulisuutta voi muokata chilin määrää lisäämällä. Tämän ohjeen mukainen kastike on hyvinkin mieto.
Chimichurri
1 ruukku lehtipersiljaa
1dl oliiviöljyä
1rkl punaviinietikkaa
1-2 valkosipulinkynttä
1/2 punainen chili
1tl kuivattua oreganoa
1tl suolaa
1/2tl pippuria
Hienonna persilja pieneksi silpuksi ja laita silppu kulhoon. Raasta tai hienonna valkosipulinkynnet. Poista chilistä siemenet ja pilko se pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki aineet ja tarkista maku. Tarjoa lihan kanssa.