Viikuna-ankkaa

Ankka on yksi ehdottomista suosikkiraaka-aineistani. Maukasta ja monikäyttöistä. Ankan voi tarjota ihanan mehevänä roseena tai kypsentää ylikypsäksi ja odottaa että se hajoaa lähes katseesta. Sitä voi myös maustaa monipuolisesti ja se toimii lähes kaikkien mantereiden ruuassa.

Tämä resepti on yksi niistä, jotka ovat pysyneet meillä jatkuvassa käytössä jo pitkään. Reseptin perusajatus on Ripaus Tryffeliä -blogista, mutta tässä se on omalla twistillä. Jos haluamme hyvää ruokaa, mutta kauppaan ei jaksaisi lähteä, nousee tämä idea ajatuksiin. Ankanrintaa löytyy meiltä lähes aina pakkasesta ja kuivatut viikunat säilyvät kaapissa todella pitkään. Vähän riisiä kylkeen, pullo viiniä auki ja lauantai-ilta on pelastettu! Eikä tarvitse edes rehkiä kauaa keittiössä, sillä ruoka on parissa kymmenessä minuutissa valmis! Kokeile vaikka!

resepti ankka viikunakastike

Ankkaa viikunakastikkeessa

2 ankan rintafilettä
5-7 pehmeää kuivattua viikunaa
1 rkl voita
2 rkl sherryä
2 rkl balsamicoa
vettä
suolaa ja pippuria

Jos käytät pakasteankkaa, sulata rinnat hiljalleen yön yli jääkaapissa. Nosta lihat lämpenemään noin puolisen tuntia ennen paistamista. (Jos unohdit, laita jäinen ankka kylmään veteen kunnes se on lähes sulanut. Kyllä se sitten pannulla loppuun sulaa!)

Kuivaa ankanrintojen pinnat talouspaperilla. Viillä terävällä veitsellä rasvaan ristikkäisviillot noin 0,5-1cm välein. Varo ettet viillä lihaan asti, tarkoituksena on viiltää vain aukkoja nahkaan, joista rasva pääsee valumaan ulos.

Laita fileet kylmälle pannulle ja miedolla lämmöllä paistele lihoihin koskematta noin 15min. Suolaa ja pippuroi lihapuoli. Nyt sinulla on vartti aikaa pilkkoa viikunat ja laittaa ne pieneen määrään kuumaa vettä pehmenemään. Kun 15min jälkeen käännät lihat, pinnan pitäisi olla kauniin ruskea ja lähes kaiken rasvan valunut pannulle.

Kaada rasvat talteen ja nosta lämpöä. Voit vielä tarvittaessa paistaa nahkapuolta hetken, sitten kääntele paloja niin, että ne saavat tasaisesti ruskeaa pintaa, yhteensä noin 5min. Sitten kääri lihat folion sisälle ja nosta ne leikkuulaudalle odottelemaan.

Kaada pannulle jossa paistoit lihat sherry ja voi. Raavi pohjalta kaikki palaneet kohdat mukaan kastikkeeseen. Sitten lisää balsamico ja varo hengittämästä äkäisiä höyryjä. Anna kiehua kunnes jäljellä noin puolet. Lisää sitten viikunat nesteineen ja tarvittaessa jatka vielä lisää vedellä. Kastiketta ei ole tarkoitus saada isoa määrää, noin pari ruokalusikallista syöjää kohti. Kiehuttele pieni hetki ja mausta suolalla sekä pippurilla. Kaada joukkoon lihoista valuneet nesteet. Muista maistaa, että maut ovat sopusoinnussa.

Leikkaa rinnat vajaan sentin viipaleiksi ja tarjoile kastikkeen, riisin sekä kasvisten kanssa. Tässä kylkeen pääsi timjami-rakuunaporkkanat ja keitetyt punaiset ruusukaalit.

Ankanrasvaa voi säilyttää jääkaapissa ja käyttää esimerkiksi perunoiden paistamiseen tai vaikka hiiliteräspannun rasvapolttoon. Ei siis kannata heittää pois!

resepti ankka viikunakastike

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.