Saimme blogipassin Viini ja Ruoka tapahtumaan ja tänä vuonna valitsimme omaksi teemaksemme kohtuuhintaiset Alkosta saatavat viinit, eli niin sanotut arkiviinit. Tokihan joukkoon lipsahti pari hieman kalliimpaakin. Tapahtuma on Messukeskuksessa 25.–28.10.2018 ja auki vielä tänään lauantaina 27.10. klo 10–20 ja huomenna sunnuntaina 28.10. klo 10–18.
Ensimmäinen kohtaaminen tämän vuoden messujen suhteen oli pantiton lasi. Joudut ostamaan 8€ maksavan lasin aikaisemman pantillisen lasin sijaan. Ihan kiva, mutta viinilasivitriini on jo valmiiksi täynnä Riedelin laseja. Luonnollisesti tottakai eri sarjan laseja. Jos on pakko ostaa lasi, saisiko edes itse valita sarjan? 😀
Maksuvälineenä messuilla toimi jo tutuksi tullut Seamchipin ladattava kortti (kortin hinta 2€), maisteluannokset vaikuttivat olevan yleisimmin n.3€, arvoviinit kalliimpia.
Noh, tästä sisuuntuneena suuntasimme Muru Winesin tiskille, josta poimittiin lasiin Slovenialainen Riesling Verus (Alko 19,99€). Viini oli hapokas ja puolikuiva, mutta jollain tapaa silti hyvä Riesling. Ei suinkaan niin kevyt ja mitäänsanomaton kuin moni tämän päivän edullisista Rieslingeistä.
Seuraavaksi suunnattiin Roséjen maailmaan. Pelkästään värinsä vuoksi valinta osui Vigruppen Finlandin maahantuoma Vigneti del Vulture Pipoli Rosato Basilicata 2015 (12,50€). Väriltään tumma, mutta todella mieto rosé. Suutuntuma toki oli raikas ja muutenkin kompleksi, mutta valitettavasti maku ja nenä oli mitään sanomaton.
Viinilinnan ohi kulkiessamme silmään pisti Mouton Cadetin punainen (13,99€). Talon rosé on hyvä ja sellainen mikä kesäisin päätyy omaan ostoskoriin. Punkku on kolmen rypäleen blendi. Merlot, Cabernet Franc ja Cabernet Sauvignon. Viinissä on pyritty tekemään modernia Bordeauxia kevyillä tanniineilla. Valitettavasti viini ei yllä lähellekkään samalle tasolle saman talon rosén kanssa. Ei jatkoon.
Viinipostin tiskillä viinipulloissa oli kylttejä mainostaen voitettuja palkintoja, joista yksi oli vuoden viinit kilpailun 2018 voittaja. Titteli oli annettu vuoden 2014 Domaines Schlumbergerin Grand Gru Riesling:lle, yhden tarhan viinille (29,49€). Viini on eteläisestä Alsacesta, eikä turhaan palkittu. Nenä on hedelmäinen ja makea. Maku on miellyttävä ja hieman hapokas, sekä ranskalaisille tyyppillisesti kuiva jälkimaultaan. Kokonaisuutena hyvä viini.
Tästä oikeastaan alkoi ylämäki. Muutama vuosi sitten törmättiin samaisilla messuilla Orion Winesin Wanted Ziniin, joka oli hintalaatusuhteeltaan oikein hyvä viini (11,98€). Viinilinnan Jari veti meille minitastingin. Sivuhuomiona, iso-osa talon viineistä on vegeä, eli kirkastamiseen ei ole käytetty kananmunaa tai muutakaan eläinperäistä tuotetta. Ensimmäisenänä lasiin eksyi talon Zensa Primitivo (11,98€), Zinfandelin vanhempi serkku. Tuote oli erittäin hyvä ja voimakas, juuri kuten tykkään viinini nauttia. Vahva suositus. Seuraavana vuorossa oli Zensa Nero Di Troia (12,99€). Kuten nimestäkin voi päätellä, kyseessä on henkiin herätelty marja jostain antiikin Kreikan ajoilta. Viini ei kuitenkaan ollut iin hyvä kuin voisi olettaa. Tanniinit tuntuvat kurkun perällä ja viini on jokseenkin kuiva, ilman sen kummenpaa makuelämystä. Seuraavana vuorossa oli saman talon Ranger Syrah (14,98€). Nenä lupasi paljon ujolla savuisuudellaan. Mauku oli yllättävän pehmeä, toisin kuin Syrahint yleensä ja mausta löytyi lempeä sikarilaatikko. Ujo kellarimaisuus teki viinistä erittäin mielyttävän ja pehmeän nautinnon. Tämän jälkeen lasiin kaadettiin talon Cabernet Sauvignon (12,99€), jossa oli hyvin perinteinen ranskalainen nenä. Kokonaisuutena viini oli kevyehkö rypäleen muihin viineihin verrattuna. Viimeisenä tarjottiin talon erikoisuus, kaikkien Italian huippualueen rypäleistä tehty blendi Sette Vigne (16,89€), joka saa jouluksi uudelle vuosikerralleen uuden ulkoasun. Jokseenkin pelottava ajatus. Viini kuitenkin oli jollain tavalla jännittävä ja hyvin tasapainoinen. Kuitenkin Nebbiolo-miehelle kovin sotkuinen.
Vauhtiin päästyään Viinilinnan Jari ohjasi meidät kollegansa Juhan jutuille, kuultuaan meidän nauttivan enemmän Pohjois-Italian tuotteista. Tällä puolella kaadettiin Perticaia 2014 (16,89€), 70% Sangiovese ja loput Sagrantionoa ja Colorinoa. Viiniä tehdään vain tiettyinä hyvinä vuosina. Viini tulee Umbriasta ja on jokseenkin kevyt. Silti hyvä. Seuraavana oli vuorossa Viinilinnan Rosso Toscano (14,98€). 90% Sangiovese 10% Merlot (ewww…). Viiniin ei ole lisätty sulfaatteja. Nenästä löytyi kirpakkaa salmiakkia. Maultaan viini käy montun pohjalla, liekö Merlot syy, mutta nousee nätisti porttimaisen jälkimaun kautta. Ihan ok tuote. Seuraavana lasin täytti Poderi dal Nespoli, 12,99€ Alkon tilausvalikoimasta. Viini tulee Emilia-Romagnan alueelta, joka on jokseenkin aliarvostettu. Maussa hiukan betonia, liekö syy tankin? Nenä aika tyypillinen, eikä tuo mitään erikoista. Jälkimaultaan hyvä. Opittuaan viinimaustamme, edustaja tarjosi meille Armigero Barbera D’Asti Superiore (14,98€). Viinin tuottaja on Roberto Sarotto Piemontesta, jokseenkin aliarvostettu tuottaja, sillä he tahtovat myydä kaikkien saavutettavissa olevia viinejä alueelta. Viinissä on hyvin tuttu Barberan nenä ja ensipuraisu tuo mieleen kodin, tosin viini on ehkä ujosti makea. Hintalaatusuhteeltaan loistava.
Matka jatkui Vinkki Lasiin -tiskille ja välillä teki mieli jotain muuta. Otettiin Cavaa, Vilarnau Brut Reserva, 11,50€ Alkosta. Jos on pakko ostaa edullista tarjottavaa, tämä pesee Freixenetin 100-0. Seuraavaksi kaadettiin Tasmaniasta tulevaa Jansz Premium Cuvée Brutia (18,49€), kuoharia jota ystäväpiirimme samppanja-ekspertti on joskus tarjonnut. Viini on hyvin raikas ja erittäin taidokkaasti tasapainoinen. Erittäin hyvä kuohariksi.
Tästä siirryttiin valkoviineihin ja lasiin tuli italialainen Custoza (10,99€). Esittelijän mukaan aika… valkkari. Kyllä. Tyypillinen valkkari ja helppo dokausviini. Tästä päästiinkin hulvattomampiin tuotteisiin. Testasimme Yalumba Organic Viognierin (13,99€). Nenässä voimakas pieru, maussa tuhti merenelävä. Hyvä ylläri, lopuista muistiinpanoistani en saa selvää. Tästä hyökkäsimme Yalumba Old Bush Vine Granchen (22€) kimppuun. Hyvin rasvainen nenä, hyvät tanniinit. Tuntuu hyvin monikäyttöiseltä viiniltä, maussa hieman riistaa. Löytyy Alkon tilausvalikoimasta.
Samalla tiskillä oli myös Jenni Suomenlinnan panimolta. Jenni on paras, samoin Suomenlinnan Panimon tuotteet. Porter, Ulrika Saison ja Chapman lager. Hyvä.
Ulosmentäessä palattiin vielä Muruun vetämään risotot ja kortti tyhjäksi. Maistettiin pari viiniä, joista on pakko nostaa Legras & Haas samppanja (39,90€). Todella kova tuote, joka muistuttaa Charles Heidsieckin Blanc de Millionaires 1995:sta, joskin ei ihan niin paahteinen. Hinta-laatu-suhde: ko-va!
Yhteenvetona, käy hakee:
- Wanted Primitivo & Ranger Syrah
- Viinipostin vuoden viini 2018, Domaines Schlumberger Riesling Grand Gru 2014
- Viinilinnan Barbera D’Asti Superiore Armigero
- Vinkki lasiin Jansz ja Yalumba Old Bush Wine
- Muru Legras & Haas
- Ja jos bisse maistuu, Vinkki lasiin tiskilta Suomenlinna Panimon tuotteet