Normaalia pastaa

Kasvisruuan ei tarvitse olla salaattia. Sen ei tarvitse myöskään olla rasvaista, saatika mautonta. Kasvisruuan mestareita ovat mielestäni kiistattomasti intialaiset, mutta eivätpä nuo italialaisetkaan kauaksi jää. Tuoreet raaka-aineet, rauhallinen tomaatin kypsennys ja vielä kunnon keko hyvää juustoa kruunaamaan annos. Tästä esimerkkinä pasta alla norma, kevyttä mutta täyttävää.

Pasta alla norman nimestä liikkuu erilaisia teorioita. Jotkut sanovat sen saaneen nimensä Bellinin oopperan, ”Norman” mukaan. Toiset taas vannovat sen olevan taas sisilialaisten perinteistä peruspastaa eli normaalia. Niin tai näin, hyvää se silti on.

Korvaan vaalean pastan usein täysjyväpastalla, varsinkin tomaattikastikkeisissa ruuissa tummempi versio on paikallaan. Tumma pasta on terveellisempää, siitä saa enemmän kuituja ja se nostaa veren sokeriarvoja hitaammin kuin vaalea versio. Siinä on tosin myös voimakkaampi ominaismaku, joka saattaa maistua herkistä kastikkeista hieman läpi. Tästä syystä kannattaakin panostaa jälleen kerran laatuun. Itse pidän De Ceccon ja Barillan täysjyvästä. Pirkalla taasen voi ruokkia vaikka vesilintuja.

sisilialainen munakoiso pasta

Pasta alla norma (Jamie Oliverin tapaan)

2 munakoisoa
3 valkosipulinkynttä
ruukku basilikaa
1 tl kuivattua oreganoa
1tl chilihiutaleita
suolaa ja pippuria
oliiviöljyä
1rkl kapriksia
1rkl punaviinietikkaa
1 tlk kokonaisia tomaatteja
300g täysjyväspaghettia
50g pecorinoa

sisilialainen munakoisopasta mutti de cecco santa maria kapris

Pilko munakoisot n. 2cm kuutioiksi. Laita kuutiot siivilään, ripottele päälle suolaa ja jätä valumaan 20 minuutiksi. Pilko valkosipulit sekä basilikan varret, säästäen lehdet myöhemmäksi. Huuhtaise munakoisot ja taputtele kuivaksi talouspaperilla. Laita kulhoon ja ripottele päälle oregano, chili, suolaa, pippuria ja loraus oliiviöljyä. Sekoita hyvin.

Kuumenna iso pannu ja ruskista munakoisot pienessä määrässä öljyä. Voi olla että joudut tekemään tämän useammassa erässä. Lisää kaprikset, valkosipulit ja basilikanvarret munakoisojen kanssa pannulle. Paista vielä 2min.

Kaada seuraavaksi pannulle viinietikka sekä tomaatit. Riko tomaatteja hieman paistinlastalla/kauhalla ja anna kuplutella miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia.

Keitä pasta ohjeen mukaan al denteksi, eli niin että pasta on kypsää, mutta siinä on vielä purutuntumaa. Ota pastan keitinvettä kupillinen talteen ja kaada loppu vesi pois. Lisää loraus keitinvettä kastikkeen joukkoon jos se on kovin paksua.

Raasta juusto hienoksi ja laita osa kastikkeen joukkoon. Lisää vielä kastikkeeseen suurin osa basilikanlehdistä revittynä ja  kunnon loraus hyvää oliiviöljyä. Tarkista maut ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Lisää spaghetti kastikkeen joukkoon, sekoita hyvin. Tarvittaessa voit löysentää kastiketta säästetyllä keitinvedellä.

Jaa ruoka lautasille ja ripottele päälle runsaasti juustoraastetta sekä loput basilikanlehdet.

Viinivinkki: Benanti Rovitello Etna Rosso Vendemmio 2010